Baguazhang eli "kahdeksan trigrammin kämmenet" on Kiinassa 1800-luvulla kehitetty kamppailutaito. Lajin tunnuspiirteitä ovat sulavuus liikkeissä, avoimen kämmenen käyttö tekniikoissa ja ketterä jalkatyöskentely. Itsepuolustustaidon lisäksi bagua kehittää kehon kokonaisvaltaista hallintaa: tasapainoa, notkeutta ja koordinaatiota.
Harjoittelu aloitetaan kävelemällä ympyrää kahdeksalla askeleella bagualle ominaisella tangnibu-kävelyllä, jossa paino siirretään rauhallisesti jalalta toiselle paljastamatta päkiää tai kantapäätä. Alussa harjoitellaan ylävartalon eri asentojen säilyttämistä ja rentoutta kävellessä. Kävelyyn lisätään itsepuolustustekniikoita, jotka tehdään liikkeessä aina suuntaa vaihdettaessa. Myöhemmin edetään pari- ja aseharjoitteluun.
Baguazhang kuuluu taijiquanin ja xingyiquanin ohella sisäisten taitojen perheeseen neijiaan. Lajin kehitti Dong Hai Chuan (1798–1879) yhdistämällä kamppailutaidot taolaisten munkkien harjoituksiin. Dong opetti kamppailulajeissa edistyneitä oppilaita. Hänen oppilaansa puolestaan yhdistivät baguan periaatteet taitoihinsa.
Seurassamme harjoitellaan Cheng Ting Huan (1848–1900) perustamaa baguan tyylisuuntaa, jossa on vaikutteita mm. kiinalaisesta painista (shuai jiao). Neigong ry:n entinen opettaja Wang Fengming on viidennen polven mestari baguassa. Hän on yksi lahjakkaimmista kuuluisan suurmestarin Liu Xing-Hanin (1909–2000) oppilaista. Baguan kursseja vetävät Wang Fengmingin edistyneemmät Bagua-oppilaat.
Lähteet: John Bracy & Liu Xing-Han. Ba Gua: Hidden Knowledge in the Taoist Internal Martial Art. North Atlantic Books, 1998.
Sopii lajin aloittamiseen. Perusharjoituksia, joita edistyneempienkin harrastajien on syytä tehdä.
- Liikkuminen, mudassa kävely (tang ni bu, mud wading steps), suoraan ja
ympyrällä
- 8 peruskämmentä (ba mu zhang, 8 mother palms) ja niihin liittyvä
käännökset (suunnanvaihdot ympyrällä) erikseen ja yhtenäisenä
liikesarjana
Sopii myös aloittelijoille. Opetus edistyneisyyden mukaan.
8 isoa kämmentä (ba da zhang, 8 big palms)
Edistyneemmille oppilaille. Treenataan puolikuu-sirppejä (zi wu yuan yang yue, deerhorn knives) ja liikkeitä ketjuttavaa sarjaa (yu shen bagua lianhuan zhang, swimming/coiling body motion linking palm).
Teksti: Timo Tossavainen